Fossiileja päivässä?

Kirjoittaja: Ron Neller

Alkuperäisjulkaisu: Creation41(3) s.46–47 huhtikuu 2018
Julkaistu suomeksi: Luominen–lehti nro 37, s.30, 22 toukokuun 2020

Paleontologit (fossiilien asian­tuntijat) uskovat perin­tei­sesti, että olen­nainen tekijä fossiilien muodos­tukses­sa on aika—hyvin paljon aikaa. Kolmen tiede­miehen artikkeli Palaeontology -verk­kojul­kai­sus­sa osoittaa kuitenkin, että he ovat hyvinkin saatta­neet luoda fossiileja yhdessä ainoassa päivässä.

Palaeontology, 2018 s. 5 … käytetty luvalla

Artikkelin yhteenveto on otsikoitu: ”Tutkijat selvittivät, kuinka aitoja fossiileja voidaan tehdä yhdessä päivässä”. Sen mukaan he ”löysivät mene­telmän, joka kutisti tuon valtavan pitkä­kes­toisen proses­sin yhteen päivään.”

Tafonomia on paleo­nto­lo­gian osa-alue, joka tutkii hajo­ami­sen ja fossiloi­tu­misen fysi­kaalisia ja kemial­lisia proses­seja. Alan tutkijat ovat jo kauan tienneet, että erityisen tärkeitä teki­jöitä fossiilien synnyssä ovat lämpö ja paine. Syvällä sedi­ment­tiker­ros­tumis­sa on luon­nol­li­sesti suuri paine ja siihen liittyen myös lämpöä, mutta sen lisäksi kaik­kial­la fossiili­ker­ros­tu­mis­sa on laava­virtoja.

Tafonomistit ovat jälji­tel­leet fossiilin synty­tapah­tu­maa kypsy­mis- eli matu­raa­tio­ko­keil­la. Usein eloperäinen näyte (esi­mer­kik­si lehti tai höyhen) ase­te­taan suljet­tuun kapse­liin, jota sitten paineis­te­taan ja läm­mitetään. Kokei­den tarkoitus on nopeut­taa kemial­lista hajo­amis­tapah­tu­maa ja lyhentää fossiilien syntyyn tarvit­tavaa aikaa.

Palaeontology-julkai­ussa tutkijat huoma­sivat, että tavan­omai­siin matu­raatio­kokei­siin liittyy haasteita. Yksi niistä on epä­va­kaiden mole­kyylien (aineita, jotka muuttuvat tai hajoavat no­pe­asti) ja helposti haihtu­vien mole­kyylien jääminen kapselin sisään, vaikka niistä pitäisi matu­raation kuluessa päästä eroon. Jos näin ei tapahdu, elo­peräi­nen aine muuttuu fossiilin sijasta peh­meäksi ja sieni­mäi­seksi ‘muhen­nok­seksi’.

Välttääkseen tämän nämä kolme tutkijaa päät­tivät kokeilla ‘aivan uuden­laista’ lähes­tymis­tapaa. He laittoivat elo­peräi­set näytteet ensin helposti tiivis­tyvän saven sisään ja nostivat sen jälkeen painetta saadak­seen näytettä ympä­röivän saven pu­ris­tu­maan laataksi. Tämän jälkeen laatat laitettiin kapse­leihin.

Tarkoitus oli tutkia tar­kem­min sitä, mikä näyt­tees­sä pysyy ja mitä siitä poistuu ympä­röi­vään saveen. He kuvasivat tätä sanoilla ”alku­vaiheen sedi­menttiin tiivistä­minen ja sitä seuraava maturaatio [lämmössä ja paineessa].”¹

Lopput­ulokset olivat kiehtovia. Science Alert -artikkelin mukaan linnun­sulat, lehdet, pihka ja muutkin näytteet olivat ”huomat­tavan hyvin säily­neitä”. Artik­kelissa lainataan johtavaa tutkijaa, Saittaa:

”Olimme intoa täynnä. … Ne näyttivät aidoilta fossiileilta: tummaa ihoa ja suomuja, luut olivat muut­tuneet rus­keik­si. Ne näyttivät jo silmä­mää­räi­ses­tikin aidoilta.”²

Palaeontologyn artik­kelissa tode­taan:

”Tämä mene­telmä mahdol­listaa matu­raation hajo­amis­tuot­tei­den poistu­misen huokoi­seen sedi­menttiin ja kapseliin; py­sy­väm­mät ja vakaat ainesosat sen sijaan jäävät näyttee­seen; tämä jäljit­telee luon­nollista fossiilin synty­tapah­tumaa.”¹

Yksinkertais­tet­tuna ”epäv­akaat mole­kyylit … vuotavat sedi­ment­tiin eivätkä muuta koko fossiilia peh­meäksi muhen­nok­seksi.”¹

Tutkimus­raportissa käsitel­lään myös tämän mene­telmän etuja ja merki­tystä, kun etsitään seli­tystä kivi­ker­rost­umissa poik­keuk­sel­lisen hyvin säily­neille fossii­leille (joiden synty­meka­nis­mista alan asian­tunti­jat käyvät vilkasta keskus­telua).

Uusi näkökulma on todella lisä­tutki­muk­sen ar­voi­nen. Tut­kimuk­sessa esiin noussut sedimentin merkitys fossiilin synnyssä on myös merkittävä.

Vaaditaan—nopea hau­tau­tu­mi­nen

Ensiksi: tutkijat vahvis­tavat sedi­mentin tärkeän roolin epä­vakai­den ja haihtu­vien mole­kyylien poistu­misessa. Näyt­tee­seen jää­des­sään ne voisivat täysin estää fossiilien synnyn.

Toiseksi, koska paineen synty­minen edel­lyt­tää sedimentin nopeaa ker­ros­tu­mista, heidän tulok­sensa koros­tavat sedi­mentin lisä­tut­ki­muk­sen tarvetta—mistä se on peräisin, kuinka paljon sitä on, miten se liikkuu ja kerrostuu.³

Sedi­ment­ti­määriä ja niiden kerros­tu­mista on tutkittu vuosi­kym­meniä maailman­laa­jui­sesti (joka on osa oman ammattini mielenkiinnon kohteista). On havaittu, että kaikilla ilmas­to­vyö­hyk­keillä sedi­ment­tejä kerrostuu hyvin niukasti. Tulvivien jokien aikaan saamien äkillisten kerros­tumien paksuus on tyypil­li­sesti vain milli- tai sent­timet­rejä—ei metrejä tai kym­me­niä met­rejä, joita tarvittaisiin ke­mi­al­lis­ta hajoamista nopeut­tavan paineen synty­miseen.

Lyhyesti sanottuna maan­pinnan nykyi­set eroosio- ja sedi­men­taa­tio­pro­ses­sit eivät selitä kautta maailman löytyneitä mil­jar­de­ja fossiileja. Niiden synty on edellyttänyt ennen koke­mat­toman val­ta­van suurtulvan, joka kerrosti nope­asti suun­nat­tomia määriä sedi­ment­tiä.⁴

Nämä tuoreet tutki­mukset tuke­vat 1 Moos. 6–8 kuvausta maa­ilman­laa­jui­ses­ta veden­paisu­muk­sesta. Se sai aikaan eliöiden nopean hautau­tumi­sen syvälle sedi­ment­tei­hin siten, että niiden epä­va­kaat ja haih­tuvat mole­kyylit pääsivät poistu­maan. Se tarjosi myös riittävän paineen, jota tarvittiin eloperäisten fossiilien laaja­mit­tai­seen säily­miseen. Vuosi­miljoo­nille ei ole tarvetta.