Explore
Also Available in:

Genetiikka ei ole evoluution ystävä

Korkeasti koulutettu biologi kertoo miten asiat ovat

Kirjoittaja:
Suomentanut Erkki Jokisalo (luominen.fi)

Genetiikka (perinnöllisyystiede) ja evoluutio ovat olleet vihollisia alusta alkaen. Genetiikan isä Gregor Mendel ja modernin evoluution isä Charles Darwin olivat aikalaisia. Samaan aikaan kun Darwin väitti eliöiden voivan muuttua toisenlaisiksi eliöiksi, Mendel osoitti jopa yksilöllisten ominaisuuksien pysyvän muuttumattomina. Kun Darwinin ideat perinnöllisyydestä perustuivat virheellisiin ja testaamattomiin ideoihin, Mendelin johtopäätökset perustuivat tarkkoihin kokeisiin. Evoluutiotarun säilyttäminen on ollut mahdollista vain sivuuttamalla modernin genetiikan johtopäätökset.

Photo stockxpert.com749-dna

Kehittääksemme uutta biologiaa, joka perustuu ennemminkin luomiseen kuin evoluutioon, tarvitsemme joitain todisteita genetiikan puolelta. Luokittelemme todisteet neljään muuntelua aiheuttavaan tekijään: ympäristö, rekombinaatio, mutaatio ja luominen.

Ympäristö

Ympäristön aiheuttamaan muunteluun kuuluvat kaikki ne ulkoiset asiat, jotka vaikuttavat eliöön sen elämän aikana. Esimerkiksi jollakin henkilöllä voi olla tummempi iho, koska hän on ollut paljon auringossa. Tai toisella voi olla isommat lihakset, koska hän harjoittaa niitä enemmän. Tällaisella ympäristön aiheuttamalla muuntelulla ei yleensä ole merkitystä elämän historiaan, koska muutokset häviävät henkilön kuollessa; ne eivät siis periydy. 1800–luvun puolivälissä jotkut tiedemiehet uskoivat, että ympäristön aiheuttama muuntelu voisi periytyä. Myös Charles Darwin hyväksyi tämän virhepäätelmän, ja epäilemättä se sai hänet uskomaan helpommin, että eliö voisi muuttua toiseksi eliöksi. Hänen mielestään kirahvin pitkä kaula oli osittain selitettävissä kaulan lisääntyneen käytön aiheuttamista periytyneistä muutoksista.1 Darwin ajatteli, että ravinnon ollessa vähissä kirahvit kurottelivat korkeammalla oleviin lehtiin. Tämä venytti niiden kaulaa ja näin pitempi kaula periytyi jälkeläisille.

Rekombinaatio

Rekombinaatiossa vanhempien perintötekijät (geenit) sekoittuvat toisiinsa. Tästä johtuu, että lapset muistuttavat paljon vanhempiaan, mutta eivät kuitenkaan ole täysin samanlaisia. Gregor Mendel selvitti rekombinaation periaatteet ja tälle perustalle perinnöllisyystiede syntyi. Mendel osoitti, että vaikka tietyt ominaisuudet saattoivat olla ‘piilossa’ sukupolven ajan, niitä ei yleensä menetetty. Vastaavasti, kun uusi ominaisuus ilmaantui, sen aiheuttavat geneettiset tekijät olivatkin olleet koko ajan olemassa. Rekombinaation ansiosta luoduilla lajeilla (engl. kind) on muuntelukykyä, joka tosin tapahtuu tietyissä rajoissa. Se on rajoitettua, koska käytännössä kaikki muuntelu johtuu jo olemassa olevien perintötekijöiden järjestäytymisestä uusiksi yhdistelmiksi.

Esimerkiksi 1800–luvulla kasvinviljelijät pyrkivät lisäämään sokerijuurikkaan sokeripitoisuutta ja onnistuivatkin siinä. Noin 75 vuoden jalostustoiminnalla saatiin lisättyä sokeripitoisuus 6%:sta 17%:iin. Sokeripitoisuuden kasvu pysähtyi kuitenkin tähän eikä jalostamalla saatu enää lisättyä sokeripitoisuutta. Miksi? Koska kaikki sokerituotantoa edistävät perintötekijät oli jo saatu kerättyä tähän lajikkeeseen, ei sokeripitoisuuden lisääminen ollut enää mahdollista.

Darwin tarkkaili Galapagossaarilla muiden eliöiden ohella peippoja. Tässä linturyhmässä voimme nähdä monimuotoista muuntelua ulkonäköpiirteissä ja elämäntavoissa. Mielestäni Darwin antoi erittäin hyvän selityksen sille, miten peipoista tuli sellaisia kuin ne ovat. Muutama yksilö on luultavasti lentänyt tuulen mukana Galapagossaarille Etelä–Amerikan mantereelta, ja nykyään elävät peipot ovat näiden yksilöiden jälkeläisiä. Kun Darwinin mielestä peipot olivat esimerkki evoluutiosta, me ymmärrämme, että rekombinaatiota oli tapahtunut vain yhden luodun lajin puitteissa. Ensimmäisillä peipoilla oli riittävästi geneettistä muuntelukykyä, ja tämä selittää nykyisten peippojen monimuotoisuuden.2

Mutaatio

749-tiger
Syntiinlangenneessa maailmassa tämän tiikerin kaltaiset petoeläimet saattavat hidastaa saaliseläintensä geneettistä rappeutumista. Ne saavat saaliikseen helpommin ‘heikkoja’ eläimiä ja karsivat siten mutaatioita.

Ajatellaanpa kolmatta muuntelun aiheuttajaa, mutaatiota. Mutaatiot ovat virheitä perintötekijöiden kopiointiprosessissa. Jokaisella elävällä solulla on monimutkainen molekyylikoneisto, joka on suunniteltu kopioimaan tarkasti DNA:ta, geenitiedon sisältävää molekyyliä. Mutta kuten muissakin kopiointiprosesseissa, myös tässä tapahtuu virheitä, tosin ei kovin usein. Yhdessä 10 000—100 000 kopiosta on virheellinen geeni. Solulla on koneisto, joka korjaa näitä virheitä, mutta joitakin mutaatioita pääsee silti järjestelmän läpi. Millaisia muutoksia mutaatiot aiheuttavat? Joillakin mutaatioilla ei ole mitään vaikutusta tai vaikutus on niin vähäinen, ettei sillä ole käytännön merkitystä eliöön. Monilla mutaatioilla on kuitenkin selvästi merkitystä.

Kun ajatellaan luomismallia, minkälaisia vaikutuksia olettaisimme sattumanvaraisten mutaatioiden eli geenivirheiden aiheuttavan? Olettaisimme kaikkien merkityksellisten mutaatioiden olevan haitallisia ja vaikeuttavan eliön menestymistä. Juuri näin asiat ovatkin. Otetaan aiheesta muutama esimerkki.

Perinnöllisyystutkijat alkoivat kasvattaa banaanikärpäsiä (Drosophila melanogaster) 1900–luvun alussa. Ensimmäinen mutaatio havaittiin vuonna 1910, jonka jälkeen on havaittu noin 3000 mutaatiota.3 Kaikki mutaatiot ovat harmittomia tai haitallisia. Yksikään mutaatioista ei ole kehittänyt parempia banaanikärpäsiä – juuri kuten luomismallin mukaan oletettaisiinkin.

Onko sitten olemassa hyödyllisiä mutaatioita? Kyllä on. Hyödyllinen mutaatio on yksinkertaisesti sellainen, jonka omistajalla on mutaation takia seuraavina sukupolvina enemmän jälkeläisiä kuin yksilöllä, jolla ei ole tätä mutaatiota.

Darwin kiinnitti huomiota Madeiran saarella eläviin siivettömiin kovakuoriaisiin. Tuulisella saarella siivet voivat olla selvä haitta, koska lentokykyiset eliöt lennähtävät todennäköisemmin mereen. Mutaatio, joka aiheuttaa lentokyvyn menetyksen voi olla siis hyödyllinen. Sokea luolakala on samantyyppinen esimerkki. Silmät ovat melko herkät vaurioille. Eliö, joka elää pilkkopimeässä, hyötyisi mutaatiosta, joka korvaisi silmän arvenkaltaisella kudoksella ja näin vähentäisi silmien vaurioitumisalttiutta. Valoisissa olosuhteissa silmien puuttuminen olisi hirveä vamma, mutta pimeässä luolassa siitä ei ole haittaa. Samalla kun nämä mutaatiot aiheuttavat merkityksellisen ja hyödyllisen muutoksen, on tärkeää huomioida, että kyse on aina informaation menettämisestä, ei sen kehittymisestä. Koskaan ei havaita mitään päinvastaista, nimittäin siipien tai silmien kehittymistä eliölle, jolla ei ole koskaan ollut niihin tarvittavaa informaatiota.

749-featherless-rooster
‘Sulattoman kukon’-mutaatiossa ei muodostu höyheniä. Tietyissä harvinaisissa tilanteissa tällaiset mutaatioista johtuvat virheet voivat olla ‘hyödyllisiä‘ (esim. jos kasvattaja haluaa valita tällaisen tyypin, jotta lintuja ei tarvitsisi kyniä ennen paistamista), vaikkakaan ne eivät koskaan kehitä mitään uutta. Ei ole olemassa mutaatiota, joka osoittaisi miten höyhen tai mikään muu samankaltainen olisi saanut alkunsa.

Luonnonvalinta on selvä tosiasia, ja tietyt yksilöt menestyvät ja niillä on enemmän jälkeläisiä seuraavien sukupolvien aikana kuin toisilla. Suosittu esimerkki luonnonvalinnasta on Englannin koivumittari (Biston betularia). Tätä koivumittaria on esiintynyt aina kahdessa muodossa: mustana ja täplikkäänä. Teollistumista edeltävä aikakautena Englannissa monet puunrungot olivat vaaleita. Tämä tarjosi suojavärin täplikkäälle muodolle ja linnut saalistivat enemmän mustia koivumittareita. Koivumittarikokoelmat sisälsivät tuohon aikaan enemmän täplikkäitä koivumittareita. Kun Englanti siirtyi teollistuneeseen aikakauteen, saasteet tummensivat puunrungot. Näin mustilla koivumittareilla oli suojaväri ja vastaavasti täplikkäät yksilöt oli nyt helpompi huomata. Piakkoin mustia koivumittareita oli enemmän kuin täplikkäitä. [Toim. huomautus: katso lisätietoja Hyvästi koivumittarit].

Kun populaatiot joutuvat kohtaamaan ympäristömuutoksia, kuten yllä olevassa esimerkissämme, tai kun populaatiot siirtyvät uudelle alueelle, luonnonvalinta suosii sellaisia ominaisuuksien yhdistelmiä, joilla eliö menestyy parhaiten uudessa ympäristössään. Tämä voidaan ajatella luonnonvalinnan positiiviseksi tehtäväksi. Luonnonvalinnan negatiivinen tehtävä on tuhota tai minimoida haitallisia mutaatioita, kun niitä ilmenee.

Luominen

Kolme ensimmäistä muuntelua aiheuttavaa tekijää ovat riittämättömiä selittämään nykyään maapallolla olevaa elämän monimuotoisuutta. Olennainen osa luomismallia on, että alussa jokaiselle luodulle lajille annettiin runsas geneettinen muuntelukyky. Näin on selitettävissä mahdollinen hevosten, aasien ja seeprojen alkuperä samasta luodusta lajista, samoin kuin leijonien, tiikerien ja leopardien alkuperä samasta luodusta lajista tai 118 lemmikkikoiramuodon, sakaalien, susien ja kojoottien alkuperä samasta luodusta lajista. Kaikki luodut lajit noudattivat Luojan käskyä olla hedelmällisiä ja lisääntyä. Näin sattumanvaraiset rekombinaatioprosessit ja enemmän tarkoituksenmukaiset luonnonvalintaprosessit synnyttivät luotujen lajien valtavan monimuotoisuuden, joka on nykyäänkin nähtävillä.

Lähdeluettelo ja kommentit

  1. Charles Darwin, The Origin of Species, 6th Edition, John Murray, London 1902, p. 278. Darwin ajatteli luonnonvalinnan toimivan tässä ja muissa muuntelun aiheuttajissa, ja olevan tärkeä tekijä kirahvin kaulan evoluutiossa. Monet eivät kuitenkaan tiedä, että hän ajatteli myös hankittujen ominaisuuksien periytyvän. Palaa tekstiin.
  2. Galapagossaarien eri peippolajien (engl. species) on havaittu toisinaan risteytyvän keskenään. Tämä todistaa selvästi niiden kuuluvan samaan luotuun lajiin (engl. kind). Palaa tekstiin.
  3. Dan L. Lindsley and E.H. Grell, Genetic Variations of Drosophila melanogaster, Carnegie Institution of Washington, Publication No. 627, 1967. Palaa tekstiin.