Explore
Also Available in:

Karhuja ympäri maailma …

Ne näyttävät söpöiltä pentuina ja äkäisiltä vanhoina… karhut ovat eräitä hämmästyttävimpiä Jumalan luomia luontokappaleita!

Kirjoittajat ja
Luominen nro 2. s. 16–19

Karhut ovat kiehtova esimerkki siitä miten yhdessä heimossa voi olla suuri määrä erikoispiirteitä: pandan mahalaukun paksu sisusta, jääkarhun osittain räpylämäiset käpälät tai huulikarhun hyönteisiä imaiseva kuono.

 716-brown-bear
Ruskeakarhu Ursus arctos

Karhujen heimo (Ursidae) käsittää kahdeksan lajia (engl. species), joista neljä sisältyy Ursus-ryhmään: ruskeakarhu, amerikkalainen mustakarhu, aasialainen mustakarhu ja jääkarhu. Jopa tämän ryhmän sisällä (tunnetaan nimellä suku) muuntelu on suurta.

Ruskeakarhu ja amerikkalainen mustakarhu ovat pääasiassa kasvinsyöjiä, ja niillä on ominaisuuksiltaan tarkoituksenmukaiset hampaat kasviaineksen murskaamiseen. Ensin mainitulla on kaivamiseen soveltuvat kynnet, kun taas jälkimmäisellä kynnet sopivat paremmin kiipeilyyn. Aasialainen mustakarhu, jolla on myös kiipeilyyn sopivat kynnet on kaikkiruokainen (syö lihaa ja kasveja sen mukaan mitä on saatavilla).1

Jääkarhulla on joitakin hämmästyttäviä ominaispiirteitä, jotka mahdollistavat sen, että se pystyy elämään kylmässä ja märässä ympäristössä hyvin. Jääkarhu on paljon painavampi kuin edellä mainitut karhut ja sillä on kahta erilaista karvatyyppiä, pitkää ja lyhyttä. Käytännöllisesti katsoen sillä on aivan kuin kaksi turkkia. Tämä lisää kelluvuutta ja auttaa näin jääkarhun uintia, samoin kuin pitkä kaula ja osittaiset räpylät varpaiden väleissä. Sen karvaiset polkuanturat pitävät paremmin jäällä. Jääkarhu on lähes yksinomaan lihansyöjä (hampaat sopivat tähän ruokavalioon) ja sillä on lisäksi erittäin tilava mahalaukku satunnaista ruokailua ajatellen.

Myös malaijinkarhuilla ja huulikarhuilla (monet tiedemiehet sisällyttävät myös nämä Ursus-ryhmään) on monia eroavaisuuksia ja yhtäläisyyksiä. Malaijinkarhu on kaikkiruokainen ja sillä on terävät, sirppimäiset kynnet, jotka soveltuvat puissa kiipeilyyn, kun taas huulikarhulla (jolla on kynnet sekä kaivamiseen että puissa kiipeilyyn) on erikoinen pää ja hampaiden rakenne, jotka sopivat täydellisesti sen tärkeimmän ravinnonlähteen eli termiittien syömiseen. Huulikarhun pitkässä kuonossa on esiin työntyvät huulet ja se pystyy sulkemaan nenänsieraimensa – näiden kahden ominaispiirteen avulla karhu muodostaa ”imuputken”, jolla se voi imeä termiittejä koloistaan.

Jättiläispandalla, kuten jääkarhullakin, on hyvin erikoistuneita ominaispiirteitä, jotka ovat välttämättömiä sen selviytymiselle. Sillä on voimakkaat leuat ja erityiset poskihampaat kasvien murskaamiseen sekä ruokatorvi (esofagus), jossa on kestävä sarveiskerros, joka suojaa karhua sen syömien bambujen tikuilta. Bambut ovat sen pääasiallinen ravinnonlähde. Pandalla on myös mahalaukussa paksu lihaskerros, joka suojaa sitä bambujen kappaleilta.

716-panda

Samalla kun sekä evolutionistit että kreationistit pitävät näitä erikoistuneita ominaispiirteitä luonnonvalinnan aikaansaamina sopeutumisina ympäristöön, näiden kahden leirin mielipiteet ovat kaukana toisistaan, kun puhutaan siitä miten pääosa tästä muuntelusta on saanut alkunsa.

Evolutionistit uskovat, että geneettinen (perinnöllinen) informaatio (joka antaa ”valmistusohjeet” tällaisten erikoistuneiden piirteiden rakentamiseen kehittyvässä alkiossa) on syntynyt kopiointivirheiden (mutaatioiden) kasaantumisen seurauksena. Kaikki ”hyvät” virheet, jotka auttoivat eliötä selviytymään, siirtyivät eteenpäin. Evolutionistit uskovat, että kaikki nämä tarkoitukselliset piirteet ovat tulosta kopiointivirheistä, jotka ovat kasaantuneet valinnan myötä miljoonien vuosien aikana.

Kreationistit puolestaan eivät usko, että kaikkiin näihin tarkoituksellisiin piirteisiin tarvittava ”valmistusohjeiden” informaatio olisi syntynyt sattumalta, vaan että kaikki nykypäivän karhut polveutuvat luultavasti yhdestä ainoasta luodusta karhulajista (engl. kind).2 Kukaan ei ole milloinkaan havainnut biologisten tapahtumien lisäävän informaatiota!

Parempi selitys informaation alkuperälle on, että käytännössä kaikki tarvittava informaatio oli jo läsnä ensimmäisten karhujen geneettisessä kokoonpanossa. Jumala loi tämän populaation valtavan geneettisen muuntelukyvyn kanssa.

Tämä ei tarkoita, että kaikki nykyisten karhujen ominaispiirteet olisivat olleet silloin selkeästi näkyvillä. Yksinkertainen esimerkki tästä on sekarotuisten koirien ilmeinen kyky synnyttää kaikki näkemämme erilaiset nykyiset koirarodut. Siten sekarotuisten koirien keskuudessa ei nähty villakoiria satoja vuosia sitten. Mutta jos olisimme katsoneet niitä tarkkaan, olisimme huomanneet, että ainakin joitakin nykyajan villakoirien piirteitä olisi ollut havaittavissa siellä täällä.

Samoin on epätodennäköistä, että jääkarhuja olisi ollut ennen vedenpaisumusta – kuitenkin suurin osa niiden erityispiirteiden informaatiosta oli jo olemassa ja jotkut näistä piirteistä olisivat olleet selvästi nähtävillä joissakin yksilöissä aika ajoin, tosin ei niin selkeästi kuin nyt.

Tarvitaan valinta (keinotekoinen valinta tai luonnonvalinta), joka voimistaa ja lisää näitä piirteitä – kuitenkaan tämä ei synnytä todellisuudessa mitään uutta, ei uutta suunniteltua informaatiota. Jos karhuheimolla ei olisi ollut geneettistä mahdollisuutta todella paksun turkin kasvattamiseen, eivät karhut olisi voineet koskaan asua arktisilla alueilla.

Kuitenkin on todennäköistä, että kaikkia nykyisten karhujen piirteitä ei olisi koodattu suoraan alkuperäisen luodun karhulajin geeneihin. Mutaatiot eli geneettiset kopiointivirheet, jotka aiheuttavat vikoja voivat joissakin harvoissa tapauksissa olla hyödyllisiä, vaikkakin ne aiheuttavat silti virheitä, rappeutumista tai informaation menetystä. Siten jääkarhun osittain räpylämäiset jalat ovat voineet syntyä sellaisen mutaation seurauksena, joka on estänyt varpaita eriämästä kunnolla karhun alkionkehitysvaiheen aikana. Tästä viasta olisi sitten ollut etua uinnissa ja karhu olisi selviytynyt paremmin jäälauttojen seassa hylkeitä pyydystäessään.

Näin karhut, joilla oli tämä vika, olisivat todennäköisimmin siirtäneet sitä edelleen jälkeläisilleen – mutta vain siinä ympäristössä. Kuitenkin, koska mutaatiot ovat aina informaatiota huonontavia, on olemassa rajat, joiden puitteissa mukautuvia piirteitä voi syntyä. Mutaatiot eivät koskaan muuta esimerkiksi karvoja höyheniksi.3

Kun ilmasto ja ympäristö muuttuivat dramaattisesti vedenpaisumuksen jälkeen, muodostui yllättäen suuri määrä Ekologisia lokeroita. Ensimmäisen parin lisäännyttyä näiden jälkeläisryhmät löysivät uusia elinympäristöjä. Vain ne, joiden vallitsevat ominaispiirteet olivat sopivia uuteen ympäristöön, menestyivät ja lisääntyivät.4 Tällä tavoin ei tarvittaisi miljoonia vuosia uuden alalajin (tai jopa uuden lajin (engl. species)) syntymiseen.

Esimerkiksi ensimmäisistä karhuista, joiden ympäristössä oli pakko pysyä hengissä bambuja syömällä, olisivat kussakin sukupolvessa selviytyneet vain ne, joilla oli geneettistä informaatiota kestävämpään ruokatorveen ja mahalaukun sisustaan. Eläimet, joilla ei ollut näitä piirteitä, olisivat kuolleet ennen kuin ne olisivat saaneet jälkeläisiä ja näin geenistö olisi vähentynyt, koska vain selviytyneet eläimet olisivat voineet risteytyä. Siten näistä ominaispiirteistä olisi tullut hallitsevampia siinä ryhmässä. Tämä on paljon järkevämpää kuin olettaa, että tämän ryhmän piti odottaa oikean mutaation ilmaantumista tuhansien tai miljoonien vuosien ajan, jotta nämä elintärkeät Piirteet olisivat syntyneet.

Huomioi, että nämä uudet lajit (engl. species) olisivat olleet

  1. erikoistuneempia;

  2. paremmin sopeutuneita kyseiseen elinympäristöön; ja

  3. niillä olisi vähemmän geneettistä informaatiota kuin alkuperäisellä ryhmällä.

(Katso yksinkertainen esimerkki siitä miten informaatiota menetetään, kun eliöt sopeutuvat laatikko alhaalla).

On erittäin järkevää ajatella, että Jumala olisi luonut alkuperäiset eliölajit (engl. kind) hyvin monimuotoisiksi ryhmiksi, joilla olisi ollut kyky muunteluun ja sopeutumiseen vaihtelevissa ympäristöissä.

Toisin sanoen elinympäristöönsä sopeutuneet eläimet ilmentävät enimmäkseen Jumalan luomia piileviä ominaispiirteitä. Kehitysopillinen uskomus siitä, että mutaatiot ovat lisänneet kaiken tarvittavan ja tarkoituksellisen informaation on vastoin sekä teoriaa että havaintoja.5

Miten informaatio häviää eliöiden sopeutuessa ympäristöönsä

5551-bear-fur-diagram
Uusi pitkäkarvaisten karhujen alalaji, mutta ei uusia geenejä. Lyhyeen turkkiin tarvittavat (kaikki ”L”-kirjaimella merkityt) geenit on menetetty. Täten informaatiota on menetetty.

Tässä yksinkertaistetussa, kuvitetussa esimerkissä jokaisen karhun alla on kahdessa mahdollisessa muodossa oleva geenipari. Toinen geenin muoto (P) sisältää ohjeet pitkää turkkia varten ja toinen (L) lyhyttä turkkia varten. Aloitamme ensimmäiseltä riviltä, jossa puolipitkän turkin omaavat eläimet (PL) risteytyvät. Jokainen näiden karhujen jälkeläisistä saa molemmilta vanhemmiltaan jommankumman geenin, joista sitten muodostuu jälkeläisten geenipari.

Toisella rivillä huomaamme, että syntyneillä jälkeläisillä voi olla joko lyhyt (LL), puolipitkä (PL) tai pitkä (PP) turkki. Kuvittele nyt, että ilmasto kylmenee voimakkaasti (kuten vedenpaisumuksen jälkeisellä jääkaudella). Vain pitkäturkkiset selviytyvät synnyttämään seuraavaa sukupolvea (3. rivi). Siitä lähtien kaikki karhut ovat uutta, pitkäkarvaista alalajia. Huomaa, että

  1. Ne ovat nyt sopeutuneet uuteen ympäristöönsä.
  2. Ne ovat nyt erikoistuneempia kuin ensimmäisen rivin esi-isänsä.
  3. Tämä on tapahtunut luonnonvalinnan kautta.
  4. Uusia geenejä ei ole ilmestynyt.
  5. Populaatio on itse asiassa menettänyt geenejä – toisin sanoen geneettistä informaatiota on menetetty, päinvastoin mitä mikrobeista mieheksi -evoluutio tarvitsee ollakseen uskottava.
  6. Nyt populaatio pystyy sopeutumaan huonommin tulevaisuuden ympäristömuutoksiin – jos ympäristö kuumenisi, geneettistä informaatiota ei olisi lyhyeen turkkiin, joten karhuille tulisi luultavasti liian kuuma.

Jääkarhut: kumottuja käsityksiä …

Vuonna 1979 Creation Ex Nihilo-lehti (Luominen-lehden engl. versio) raportoi (2(2):18), että jääkarhujen karvat ovat läpinäkyviä, ja että ne ”johtavat” valoenergiaa karhujen iholle aivan kuten valokaapelit, jotta karhut pysyisivät lämpiminä. Tieto oli Sekulaarisesta lähteestä ja tietenkään meillä ei ollut jääkarhujen karvoja, joilla olisimme voineet testata asiaa.

716-polar-bear

Myöhemmin eräs tiedemies, joka oli testannut kyseisen asian jääkarhun karvoilla, huomautti, että tämä käsitys, jota on toistettu uudelleen ja uudelleen sekulaarisissa tiedelehdissä ja raporteissa on itse asiassa myytti.6

Jääkarhun karvat eivät ole jotakin ainutlaatuista valokaapeliainetta (jota tarkemmin ajatellen olisi ollut vaikea selittää, jos kerran kaikki karhut ovat syntyneet äskettäin yhdestä luodusta lajista (engl. kind), kuten useimmat kreationistit yleisesti ajattelevat) vaan ne ovat tavallista keratiinia, aivan kuten kaikkien muidenkin nisäkkäiden karvat. Tämä korostaa sitä tosiasiaa, että tieteelliset väitteet ovat erehtyväisiä ja vain alustavia, kuka tahansa niitä tekeekin.

Toinen anti-darwinistisessa kirjallisuudessa esillä ollut virheellinen lausunto jääkarhuista on, että luonnonvalinnalla ei ole mitään tekemistä jääkarhujen valkean turkin kanssa, koska karhulla ei ole saalistajia.

Kuitenkin on selvää, että ensimmäisille karhuille, jotka saapuivat lumen saartamille alueille, vaaleampi turkki olisi ollut etu.

Omatessaan suojavärin lumea vasten niillä olisi ollut parempi mahdollisuus hiipiä saaliinsa luo huomaamatta. Siten etenkin siellä missä ruoka oli vähäistä, valkeammat karhut olisivat selviytyneet paremmin ja siirtäneet geenejään eteenpäin.

Tiivistelmä

Kreationistien mielestä nykyajan eläimissä näkyvät tarkoitukselliset piirteet ovat enimmäkseen tulosta alkuperäisestä luomisesta. Näitä piirteitä on sittemmin ”hienosäädetty” sopeutumisella luonnonvalinnan kautta, jotta ne sopisivat tämän langenneen kuoleman ja taistelun maailman erilaisiin ympäristöihin. Jos jääpeitettä ei ole ollut ennen vedenpaisumusta, kuten fossiilitodisteiden valossa näyttää todennäköiseltä, tuohon aikaan ei ole ollut myöskään jääkarhuja. Luojan viisaus tulee ilmi siinä, että Hän on varustanut alkuperäiset eliöt sopeutumiskyvyllä, jonka avulla ne voivat selviytyä monissa erilaisissa elinympäristöissä ja monilla erilaisilla elämäntavoilla.

Karhujen heimo uskomattomine muunnelmineen on ilmeistä näyttöä älykkäästä Luojasta.

Lähdeluettelo ja kommentit

  1. Lajien (engl. species) tuntomerkkien pääasiallinen lähde: D.J. Tyler, Creation Matters 2(5):1-3, 1997. Yleistä tietoa myös: Encyclopaedia Britannica 2:252, 5:507, 1992 ja Hutchinson´s Animals Of All Countries, Part VI, 1923. Palaa tekstiin.
  2. Kyky risteytyä on selvä merkki yhteisestä alkuperästä, kun taas kykenemättömyys risteytyä ei sulje pois polveutumista samasta alkuperäisestä luodusta lajista. Vaikka kaikkia risteyttämistestejä ei ole tehty, tiedetään jo, että ruskeakarhut ja harmaakarhut voivat risteytyä amerikkalaisten mustakarhujen, jääkarhujen ja aasialaisten mustakarhujen kanssa. Huulikarhut risteytyvät malaijinkarhujen kanssa. Katso D.J. Tyler, Creation Matters 2(5):1-3, 1997. Palaa tekstiin.
  3. Muista, että viat voivat silloin tällöin olla ”hyvä” asia (esimerkiksi kovakuoriaisten siivettömyys tuulisella saarella), mutta ne ovat aina informaatiota vähentäviä. Tämän artikkelin villakoiraesimerkillä on rajoituksia, koska rappeuttavat mutaatiot ovat näytelleet jopa suurempaa osaa tiettyjen piirteiden syntymisessä (yleensä nämä piirteet on nähty selvästi epämuodostumina) lemmikkikoiria jalostettaessa. Juuri niin kuin luonnonvaraisilla koirillakin mutaatiot eivät lisää informaatiota. Kuitenkin ihmiset voivat valita omituisen, viallisen ominaisuuden säilyttämisen lemmikkikoiria jalostettaessa (vaikka tällainen ominaisuus olisi hävinnyt luonnossa). Palaa tekstiin.
  4. Siellä on voinut olla myös pieniä, eristäytyneitä populaatioita – ihanteelliset olosuhteet sille, että tietyt piirteet ovat jääneet pysyviksi. Palaa tekstiin.
  5. Lee Spetner, Not by Chance: Shattering the Neo-Darwinian Theory of Evolution, The Judaica Press, Inc. USA, 1996. Palaa tekstiin.
  6. Daniel W. Koon, ”Power of the polar myth” New Scientist, April 25, 1998, p.50. Palaa tekstiin.