Explore
Also Available in:

Uskoa ilman faktoja?

iStockphotocards

Kirjoittaja

Alkuperäisjulkaisu: Creation 34(4): s. 22–23 Lokakuu 2012
Julkaistu suomeksi: Luominen–lehti nro 18, s. 16, Elokuun 21, 2015

Onko sinun koskaan tehnyt mieli nostaa kädet pys­tyyn ja sanoa: “Antaa tiedemiesten mu­reh­tia tosi­asiois­ta. Minulle riittää uskoni!”

Faktoista luopuminen saattaa huojentaa. Se voi­maan­nut­taa meidät julis­tamaan rohkeasti: “Väli­äkö sillä, uskon joka tapauk­sessa!” Mutta onko usko ilman faktoja riittävän vahva? Voiko se sisältää miele­kästä evan­keliumia? Ensim­mäiset koke­muk­seni akatee­misesta maail­mas­ta osoit­tivat, mihin sel­lainen usko johtaa—Juma­laan, joka on vaien­nettu ja vangittu hyvin pieneen laatik­koon.

Sielujen pääsy luokkaan kielletty

‘Mikroskooppisen’ pienenä opiskelijanalkuna maal­lis­tuneen yli­opis­ton val­ta­vassa kei­tin­lie­mes­sä ta­ju­sin, että uskoni teki minusta uhanalaisen lajin. Silti elämän sikiä­minen itsestään elot­to­mas­ta olisi jär­kyt­tä­nyt minua vähemmän kuin jär­kyt­ti­vät us­kon­non opin­tojeni profes­sorin huonosti valitut sanat. Hänel­le 1. Moo­sek­sen kirjan lukujen 1 ja 2 (1 Moos.1 ja 1 Moos.2) kir­jai­mel­li­nen sovel­ta­minen ihmiskunnan historiaan ei ollut edes luok­ka­kes­kus­te­lu­jen arvoi­nen asia.

“Niiden, joilla on uskonnollisia vakaumuksia, ei tar­vitse tuntea itseään uha­tuiksi millään siitä, mitä ope­tan”, hän sanoi. “Olem­me täällä op­piak­sem­me tosiasioita, ja jos uskonne on vahva, sen ei pitäisi haitata, koska to­del­li­sel­la uskolla ei ole mitään tekemistä tosiasioiden kanssa.”

Ei mitään tekemistä tosiasioiden kanssa? Täl­lai­nen loukkaus sai ohi­mo­suo­neni pul­lis­tu­maan puh­kea­mi­sen partaalle. Tämäkö oli paras selitys, mitä hänellä oli tarjota? Olisiko meidän kiitettävä häntä siitä, että meidän sallittiin pitää kiinni uskos­tam­me, kunhan vain pitäisimme asian omana tieto­nam­me, haa­vei­den maailmaan lukittuna?

Havahtuminen todellisuuteen

Toisin kuin opiskelijatoverini, minut oli kas­va­tet­tu yksi­tyi­sessä kris­til­li­ses­sä koulussa, missä ‘maal­lis­tunut ope­tus’ oli pelkkää teoriaa. Kuvit­te­lin ‘maal­lis­tuneen’ tarkoittavan ‘neutraalia’ siinä mie­les­sä, että mitään tiettyä usko­mus­jär­jes­telmää ei nos­tet­tai­si toisen yläpuolelle. Kiistat kou­lu­ru­kous­ten, su­ku­puo­li­kas­va­tuk­sen ja luo­mi­nen–evoluutio –väit­te­ly­jen ympärillä olivat kui­ten­kin saaneet minut perin pohjin vakuut­tu­neek­si siitä, että jär­jes­tel­mä ei toimi­nut kuten oli aja­teltu. Oletin kuitenkin, että voisimme sopia keskitiestä, jolla kaikki osapuolet tulisivat toimeen keskenään.

Tämä toivon pilkahdus koki äkkikuoleman tuon koh­talok­kaan päivän us­kon­non tun­nilla. Seku­la­ris­min (tai täs­mäl­li­sem­min sekulaarin huma­nis­min) ydin­ajatus—jota kristityt ovat lukuisissa kirjoi­tuk­sis­saan koet­ta­neet valot­taa—kir­kas­tui minulle noi­den yksin­ker­tais­ten sanojen kautta: “Uskolla ei ole mitään tekemistä tosiasioiden kanssa.”

iStockphotofaith-not-facts

Uskonnon tunneilla käy­tim­me pää­asias­sa Raa­matun teks­tejä. Mutta koska tar­koi­tus oli oppia faktoja, ei uskoa, meidän piti lukea pyhää kirjaa epäpyhällä tavalla. Opim­me, että luo­mis­ker­to­mus oli pa­rsit­tu kokoon muinaisen Meso­po­ta­mian myy­teistä: veden­paisumus oli liioittelua, Mooses ei koskaan hal­kais­sut merta, eivätkä profeetat voineet koskaan en­nus­taa oikein. Selitykset Raa­ma­tun synnystä rajoit­tui­vat ns. [JEDP–] läh­de­teo­ri­aan tai johon­kin muu­hun vas­taa­vaan ty­pe­rään se­li­tyk­seen, joka edel­lytti joukoittain toi­mit­tajia, jotka muuttelivat tois­ten­sa tekstejä ja kaunistelivat juu­ta­lais­ten historiaa jälki­kä­teen, kun to­del­li­sis­ta ta­pah­tumista oli jo vierähtänyt pitkä aika.1

Kokonaiskuva: ateistinen vallankaappaus

Myytti. Virhe. Väärennös. Näihin sanoihin ei sisälly mitään neutraalia. Koko oppi­lai­tok­ses­sa ei ollut mi­tään neu­traa­lia. Hermoston toi­minnasta luen­noiva pro­fes­so­rini väitti naureskellen tietoi­suuden olevan pelkkä illuusio. Kirjalli­suus­luen­noilla kes­ki­tyt­tiin tar­kas­te­le­maan naiseutta yksin­omaan fe­mi­nis­ti­ses­tä näkö­kul­masta. Fysii­kan op­pi­kir­jani kertoi korvan oletetusta kehitys­opil­li­ses­ta alku­pe­räs­tä. Opet­ta­ja­kun­nas­sa ei tosin val­lin­nut täy­del­lis­tä yksi­mie­li­syyt­tä joka oppiai­neen tulkin­noista, mutta peri­aat­teel­li­nen ja heitä koossa­pitävä liima oli, että “us­kol­la ei ole mitään tekemistä tosiasioiden kans­sa”—vain materialis­tisista asioista voidaan tietää jotakin ja selityksiksi kelpuutetaan ainoastaan luonnollisia syitä.

Joskus kristityt ajattelevat, että kun us­kon­asiat pidetään erillään tosi­asioista, ateis­tien tie­teel­li­set väitteet eivät voi niitä voittaa. Todel­li­suu­des­sa asia on juuri päin­vas­toin. Usko, joka ei pe­rus­tu tosi­asio­ihin, on kuollut. Ongelma ei ole pel­käs­tään siinä, että tällaista uskoa ei voi loo­gi­ses­ti puolus­taa, vaan että se lopulta myös menettää puo­lus­ta­mi­sen arvoi­sen sisäl­tönsä. Jos kristin­usko ero­te­taan luon­non­tie­teistä ja historiasta, ateismi voit­taa, sillä skep­tik­ko voi aina kuitata uskosi pelkäksi toive­ajat­te­luksi.

Koska oppilaitokset eivät enää opeta, että Juma­la teki Aadamin maan tomusta, ateistit astuvat tu­paan ja täyttävät aukon ‘tieteellisellä’ vaihto­ehdolla (mil­jar­deja vuosia, ehkä miljardeja maail­man­kaik­keuk­sia­kin ja hieman arpaonnea). Ja niin prosessi ete­nee: Raa­mattu menettää arvo­val­tansa, Jeesus juma­luu­ten­sa, ihmeet muuttuvat pa­him­mil­laan hui­jauk­siksi tai parhaimmillaan luon­non­ilmi­öiksi, joita sen ajan ihmiset eivät käsit­tä­neet. Jos protes­toit, että tiede on nyt mennyt liian pitkälle tulkin­nois­saan, saat kuulla, että uskonnolla ei ole tieteen kanssa mitään teke­mistä, ja että ei-hengel­linen faktojen tul­kin­ta on ainoa mahdollinen. Si­na­pin­sie­me­nek­si kutis­tunut uskosi kuihtuu pois. Sen ei sallita ottaa kantaa luon­non­tie­tei­siin, his­to­riaan, kulttuuriin tai politiikkaan, voit kor­kein­taan puhua siitä tera­peutillesi.

Vastaisku

Saatuani tarpeekseni laatikkoon lukittuna ole­mi­sesta, siirryin lopulta kristilliseen op­pi­lai­tok­seen. Siellä saatoin opiskella Raamattua, ei vää­ren­net­ty­nä alku­kan­tais­ten yhteiskuntien mui­nais­jään­teenä, vaan viestinä oikealta, laatikon ulko­puo­lel­la ole­val­ta Jumalalta, joka vapautti minut omasta laa­ti­kost­ani.

Jos kristityt haluavat sovittaa yhteen tieteen ja us­kon­non, on ym­mär­ret­tä­vä, että usko ei ole faktojen vas­ta­koh­ta vaan niiden tulkitsija. Luoja on kään­ty­nyt puo­leem­me taivaasta ja il­moit­ta­nut itsensä luo­duil­leen. Hänen ope­tuk­sensa voivat—ja niiden pitää—vaikuttaa siihen, miten suh­tau­dum­me todel­li­suu­teemme. Jos kristinusko olisi vain jonkinlainen abstrakti mo­raa­li­filo­sofia, tiede voisi huoletta vii­ta­ta sille kintaalla. Mutta us­kom­me on valtavan paljon enemmän kuin filosofin arvoi­tuk­sel­liset mietteet. Se on kut­su­mus, joka perustuu his­to­riaan ja tosi­elä­män tapah­tumiin, jotka ovat muo­kan­neet maail­man, jossa elämme ja muok­kaa­vat maailman, joka on tuleva. Us­kom­me elää vain, jos Jeesus elää, antaa viisautta ja tietoa, on läsnä historiassa, uhmaa ‘luon­non­la­ke­ja’ ja on mielemme valtias.

Lähdeluettelo ja kommentit

  1. Ks Holding, J.P., Debunking the documentary hypothesis, J. Creation 19(3):37–40, 2005; creation.com/documentary; Grigg, R., Did Moses really write Genesis? Creation 20(4):43–46; creation.com/jedp. Palaa tekstiin.